Stailaus kotimaisten marjojen TV-mainoksiin

Stailaus kotimaisten marjojen TV-mainoksiin

Viestintävalkea toteutti stailauksen ja rekvisiitat Smile Audiovisualin suunnittelemiin ja tuottamiin kotimaisten marjojen TV-mainoksiin. Mainosten tavoitteena oli kertoa satokausista kuluttajille sekä edistää kotimaisten marjojen myyntiä. Mainoksia tehtiin kolme versiota, mansikat, vadelmat ja herukat, ja ne esitettiin Nelosella satokauden mukaan.

Rekvisiittana kuvauksissa käytettiin herkullisten tuoreiden marjojen lisäksi tuotteita, joilla haluttiin viestiä marjojen monipuolisesta käytöstä tuoreena ja säilöttynä. Leivonnaisina oli kesän trendin mukaisesti nude- ja hyytelökakut, joissa korostuivat marjaisuus, terveellisyys ja mahdollisuus myös vegaaniseen vaihtoehtoon. Lisäksi oli perinteisiä piirakoita, marjamehuja ja -hilloja. Kattaustarvikkeet olivat trendin mukaisesti hennon vaaleanpunaisia ja kukka-asetelman tyylinä oli luonnollisuus ja runsas. Mainos on kuvattiin Smilen ideoimana ulkokuvuauksena Herttoniemen kartonon läheisyydessä Helsingissä.

Mainokset tuotettiin mansikoista, herukoista ja vadelmista. Kaikki kolme mainosta on katsottavissa Smilen sivuilla:

Kotimaiset marjat – Tv-mainos

Behind the scenes